Suomen viranomaiset mokasivat, Sipulikanava-keskustelupalstan ylläpitäjä vapaalle Portugalissa

Kuten aikaisemmin kirjoitin, Helsingin hovioikeus tuomitsi Sipulikanava-keskustelupalstan ylläpitäjä Kim Holvialan taannoin 4 vuoden vankeuteen. Holviala on oleskellut Portugalissa työtehtävissä jo pitkän tovin eikä ole pystynyt maan korona-lockdownin takia matkustamaan Suomeen.

(Suunnittelimme itseasiassa Portugalin lockdownin aikana kaveriporukalla, miten Holviala olisi parhaiten pystynyt karkaamaan Suomeen vankilaan, mutta emme saaneet vielä toteutettua suunnitelmaamme.)

Noh, koitti 15.4.2021, Portugalin lockdown purettiin. Hieman klo 14.00 jälkeen paikalliset poliisit koputtivat Holvialan ovelle ja veivät hänet putkaan, koska hänestä oli annettu kansainvälinen pidätysmääräys. Seuraavana päivänä portugalilainen tuomioistuin kokoontui käsittelemään vangitsemista.

Paikallinen tuomari ja jopa syyttäjä eivät olleet uskoa korviaan kuullessaan, että oikeuden edessä oleva mies olisi Suomen viranomaispyynnön perusteella vangittava koska hän oli ylläpitänyt keskustelupalstaa TOR-verkossa. Tuomari kysyi lisäksi, oliko Holviala yrittänyt salata olinpaikkansa Portugalissa. Holviala vastasi että ei, vaan hän on oleskellut Suomen väestörekisteriin ilmoittamassaan osoitteessa koko ajan. Tämä lisäsi hämmennystä entisestään.

Tuomari ja syyttäjä totesivat tässä vaiheessa, että minkä ihmeen takia asiaa ei olisi voitu sopia esimerkiksi puhelimella kalliin kansainvälisen etsintäkuulutuksen sijasta. No, lain ja sopimusten mukaan oli kuitenkin mentävä, joten Holviala tuomittiin noin 10 päivän vankeuteen.

Suomen viranomaisilla oli siis yli viikko aikaa tulla Portugaliin hakemaan tätä suurrikollista kotimaahansa. Kuinkas sitten kävi? MET. Mitään ei tapahtunut. Suomen viranomaiset mokasivat, eivätkä tulleet ikinä hakemaan Holvialaa.

Portugalilaisen kakun loppupuolella tuomari istui ennen viikonloppua (23.4.2021) vielä alas selvittelemään Holvialan tilannetta. Koska kukaan Suomen viranomaisista ei ollut saanut hilattua persettään paikalle, tuomari nuiji kyrpä otsassa päätöksen, jonka mukaan Holviala vapautetaan jatkamaan arkeaan Portugalissa. Hänen on käytävä ilmoittautumassa säännöllisin väliajoin paikalliselle poliisiasemalle.

Saas nähdä milloin Suomen viranomaiset pääsevät paikalle. Portugalin viranomaisten toimintaa ja kohtelua Holviala kuvailee asialliseksi. Suomalaisilla virkaveljillä näyttää puolestaan olevan pahasti pallo hukassa. Suomen viranomaisilla oli kova hinku saada Holviala lockdownin aikana Suomeen, vaikka omat kyvyt eivät sitten riittäneet pääsemään Portugaliin hoitamaan virka-asioitaan edes lockdownin ulkopuolella.

Janne Paalijärvi
Korsholm, Finland
24. april 2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *