Rakkaat lukijani! Tein viime viikolla perin tyrmistyttävän havainnon suomalaisesta huumausainepolitiikasta. Huomasin kauhukseni, että keskushermostoon vaikuttava ja sosiaalisessa viihdekäytössä suosittu 1,3,7-trimetyyliksantiini-huume on edelleen sallittujen aineiden listalla! Sen hallussapitoa, käyttöä tai myyntiä ei siis ole kielletty Suomessa! Jatka lukemista ”Pitäisikö 1,3,7-trimetyyliksantiini-huume kieltää?”
Suomessa asioihin puuttuja on suurin rikollinen
Eilen sosiaalisissa medioissa ja nähtävästi uutisissakin kohistiin, minkä takia nuoren naisen häirintään ei puututtu junassa. Minäpä kerron miksi.
Jatka lukemista ”Suomessa asioihin puuttuja on suurin rikollinen”
Ylen kritiikitön tuulivoima-artikkeli on potku sähkölaskuihin kuolevien kotitalouksien kasseille
Yle julkaisi tänään jutun, jota lukiessa ei voi taaskaan olla varma, onko se kirjoitetuttu venäläisessä trollitehtaassa vai länsimaalaisessa yleisradio-organisaatiossa. Jutussa kerrotaan tuulivoiman autuaaksi tekevästä ja pelastavasta vaikutuksessa samalla pieteetillä ja objektiivisuudella jolla lestadiolainen kuvailee Suviseuroja.
Venäjää voi vihata myös rakastamatta läntistä mädännäisyyttä ja kotikommunisteja
Viimeiset 10 kuukautta intensiivisesti netissä luuhattuani olen havainnut mielenkiintoisen ilmiön venäjämielisten keskuudessa. Yritettyään useita eri taktiikoita vaikuttaa muuhun väestöön, tämä porukka on löytänyt erään joka resonoi jossain määrin oikeistolaisessa maaperässä.
Venäjä yhdistää Ukrainan tukemisen länsimaalaiseen mädännäisyyden ja muiden oikeistolaisten vihollisuuksien tukemiseen. Venäjän ja venäläismielisten viesti on: ”Aina kun tuet Ukrainaa, haluat homoparaatit kadulle, leikata lapsesi pippelin pimpiksi, tuhota länsimaalaisen ydinperheinstituution rippeet ja tukea Suomen äärikommunistista valtiojohtoa tiellä velkahelvettiin.” Tämähän on tietenkin täyttä paskapuhetta.
Jatka lukemista ”Venäjää voi vihata myös rakastamatta läntistä mädännäisyyttä ja kotikommunisteja”
Kun verotiedot paljastuvat, naapurin verkkarikommunistin ensireaktio on haluta rahasi
Suomi on outo maa. Me luulemme olevamme hyviä ja jopa täydellisiä monellakin sektorilla samaan aikaan kun silmiemme sokea piste täyttää jo puoli päätä. Eräs patologisen luokan esimerkki tästä on vain miehille pakotettu asepalvelus. Television tiedostavissa keskusteluohjelmissa kerrotaan aina miten naiset ovat tasa-arvossa miehiä jäljessä näin ja näin monta kilometriä, mutta eipä kukaan muistuta että mies tullaan Suomessa hakemaan armeijaan loppuviimein vaikka ase ohimolla (*).
Toinen Suomen sokea piste on valtion joka vuosi järjestämä ja tukema tietovuototapahtuma. Tässä jokasyksyisessä tapahtumassa vuodetaan ihmisten verotiedot. Tapahtumasta kohteliaasti kieltäytymistä yrittävien tiedot vuodetaan erikseen ja ruoditaan oikein erillisellä pieteetillä. GDPR-ideaalit lentävät tässä kohtaa romukoppaan eikä kukaan kyseenalaista, että miksi näin tapahtuu.
Uusimmassa tietovuodossa jälleen tuhansia suomalaisuhreja
Suomalaisen finanssipalvelu Verottamon ongelmat jatkuvat. Palvelussa on havaittu jälleen uusi tietovuoto, joka koskettaa tuhansia suomalaisia. Kyseessä on Vastaamon jälkeen suurin yksittäinen tietovuoto Suomessa. Vuodettujen tietojen avulla uhreja voidaan kiusata ja kiristää. Vuodettuja tietoja on julkaistu ainakin seuraavissa palveluissa:
https://www.iltalehti.fi/verokone
Jos löydät vuodettuja tietoja, pyydän että sivuutat ne lukematta. Tietovuodon uhreille on nyt annettava sekin vähä yksityisyys mikä tämänkaltaisessa tilanteessa on mahdollista. Toivon omasta puolestani jaksamista heille kaikille.
Janne Paalijärvi
Korsholm
9.11.2022
Oikaisu: Jauhojengin ground zero sittenkin Ylilaudalla
Päivitys 2022-08-22 klo 16.43: Uutta tietoa, vaikuttaa siltä että Ylilauta oli sittenkin ensin. Kelaa alas.
Vasemmisto on viime päivinä antanut ymmärtää, että pääministerin bilekohun jauhojengi-termi olisi kehitelty Ylilaudalla. Oheista kuvaa on pidetty jonkinlaisena todisteena asiasta.
Jatka lukemista ”Oikaisu: Jauhojengin ground zero sittenkin Ylilaudalla”
Jos suomalainen sähkökirjabisnes olisi kenkäkauppa
Suomalainen sähkökirjabisnes on tehnyt omituisen teknologiapäätöksen. Käytännössä mikään relevantti suomalainen sähkökirjankustantaja ei kiusallaankaan tarjoa kirjojaan Amazon Kindlen omassa formaatissa. Mikä sitten on Amazon Kindle? No se on niinkin merkityksetön laite kuin useina vuosina maailman parhaaksi äänestetty sähkökirjalukulaite (katso alla). Jatka lukemista ”Jos suomalainen sähkökirjabisnes olisi kenkäkauppa”
Woke-nörttien master -> main -muutos ei yllättäen poistanutkaan 1800-luvun orjuutta
Etenkin viimeisen 10 vuoden aikana kaikkialle lonkeroitaan (yleensä huonoin taloudellisin lopputuloksin) ulottava wokeismin kultti on alkanut pilaamaan myös IT-alaa. Eräs case-esimerkki tästä on versionhallintajärjestelmien ”master” -> ”main” -muutos, josta enemmän alla. Jatka lukemista ”Woke-nörttien master -> main -muutos ei yllättäen poistanutkaan 1800-luvun orjuutta”
Örebron mellakat suoritti ali-ihmisten tasolla oleva, integroitumiskelvoton paskasakki
Ruotsin Örebrossa paikallinen maahanmuuttajaväestö pahoinpiteli 8 poliisia ja kaappasi poliisiauton. Poliisiautoja myös poltettiin. Media lahden molemmin puolin on kertonut, että syy mellakointiin on jonkinlaisen tuttuakin tutumman ”äärioikeistolaisen” ryhmittymän uhkaus polttaa koraaneja. Tämä on tietenkin täyttä hevonpaskaa, sillä syy mellakointiin oli vain ja ainoastaan integroimiskelvoton, ali-ihmisten tasolla oleva maahanmuuttajataustainen paskasakki. Jatka lukemista ”Örebron mellakat suoritti ali-ihmisten tasolla oleva, integroitumiskelvoton paskasakki”