Paluu pohjalaiseksi

Tarkkanäköiset lukijat ovat huomanneet, että olen ottanut Espoon varavaltuutetun sekä tarkastuslautakunnan tittelit pois vähän joka paikassa missä olen esillä. Kerron mitä on tapahtumassa ja mitkä syyt tähän johtivat. Olen muuttamassa Vaasan seudulle. Olen kotoisin Vimpelistä, joten minusta tulee jälleen pohjalainen. Eräänlainen ympyrä on siis sulkeutumassa.

Viime vuosi, 2017 oli elämäni tärkein vuosi tähän mennessä. Tein alkuvuonna rutosti duunia kuntavaaleissa. Hillittömän, suorastaan äärimmäisen jännitysnäytelmän jälkeen Liberaalipuolueen Juhani Kähärä vei yhteisen vaalilistamme kuninkuuden Espoossa 26 äänen erolla ja nousi puolueensa ensimmäiseksi kaupunginvaltuutetuksi. Minulle tuli varavaltuutetun paikka.

Espoon tarkastuslautakunta

Vaalien jälkeen rupesimme yhdessä liberaalien kanssa juonimaan, miten täyttäisimme luottamustoimipaikkoja Espoon kaupungilta. Listalla oli yksi mielenkiintoiselta kuulostava elin, nimittäin tarkastuslautakunta. En tiennyt juuri mitään ko. lautakunnasta, mutta kiinnostavan nimen takia halusin mukaan, teinhän töissä paljon tarkastustoimintaa sulautettujen järjestelmien parissa.

Tarkastuslautakunnasta muodostui mieluinen, yhden valtuustovuoden mittainen seikkailu. Ei siksi, että toiminta olisi ollut holtitonta, vaan siksi, että se oli minulle uutta ja mielekästä. Tarkastuslautakunta on siis elin, joka vastaa vuosittain kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta. Lautakunnalla on äärimmäisen suuret tiedonsaantioikeudet, mutta vastavuoroisesti sen toiminnasta (joka on käytännössä asiapapereiden syynäämistä sekä virkamiehien ja johtajien hikoiluttamista tenttaamalla) ei hirveästi huudella. Oikeastaan, mikäli tarkastuslautakunnasta kuulee jotain mediassa tarkastuskertomuksen julkaisuajankohdan ulkopuolella, jotain on yleensä mennyt kunnan hallinnossa tai taloudessa tosi pieleen.

Lautakunnasta jäivät päällimmäisenä mieleen sen jämptit ja näkemykselliset poliittiset jäsenet sekä erittäin ammattitaitoinen virkahenkilöstö. Töitä tehtiin puoluepoliittisista rintamalinjoista välittämättä, toimien vain ja ainoastaan lautakunnan tarkastustehtävä mielessä. En uskonut tällaisen harmonian olevan ikinä mahdollista likipitäen kaikkia puolueita edustavassa lautakunnassa, mutta meillä se onnistui. Kiitoksia kaikille lautakuntalaisille vielä kerran! Kiitos myös varamiehelleni Pasi Lähteenmäelle, joka paikkasi minua kiireisinä aikoina.

Valtuustotoiminta Espoossa

Mitä muuhun valtuustotoimintaan tulee, tuurailin toisinaan varsinaista valtuutettua Juhani Kähärää enimmäkseen hieman pienemmän painoarvon kokouksissa. Yleensä Juhani kerkesi kaikkiin valtuuston kokouksiin, mutta kahdesti olin itsekin salissa päättämässä asioista. Maahanmuuttoasioista käytiin yleensä kipakkaa keskustelua, samoin Länsimetron lisärahoituksesta. Kokousteknisesti olin äärimmäisen yllättynyt ja pettynyt siihen, että Espoossa ei käytetä sähköistä järjestelmää kokousaloitteisiin/ponsiin yms., vaan kaikki, siis aivan kaikki tämäntyyppiset asiakirjat ovat paperilla. Niiden eri versioita sitten sihteerit kiikuttelevat saliin valtuutetuille. Ihme homma. Tämän pitäisi ehdottomasti olla järjestettynä jotenkin digitaalisesti.

Valmistuminen

Repäisin 2017 syksyllä. Jäin palkattomalle opintovapaalle viimeistelemään (lue: tekemään) diplomityötäni. Hillittömän hiomisrumban jälkeen (kiitos muuten Sampo Syreenille akateemisesta roastista) tekele oli valmis. Tein lomamatkalta Mexico Citystä käsin viimeiset silaukset työhön lähetin sen sitten meksikolaista paukkulankaa pitkin Suomeen Aalto-yliopiston servereille. Vartin odottelun jälkeen sain ilmoituksen, että tiedosto oli perillä. Anoin samalta istumalta myös valmistumista. Yliopisto julisti minut tietotekniikan diplomi-insinööriksi päivämäärällä 15.12.2017. Noloa tunnustaa, mutta aikaa kului kokonaisuutena noin 16 vuotta, tosin viimeiset 10 vuotta olen käynyt jatkuvasti palkkaduunissa. Todistus taskussa voisin teoriassa ottaa asiat vähän iisimmin.

Uusi suunta elämään

Alkuvuodesta 2018 pohdiskelin vähän tilannettani. Olin 36-vuotias, minulla oli nyt tutkinto ja rutosti alani työkokemusta. Olin muutamaa vuotta aiemmin kohdannut netissä meksikolaistaustaisen naisen, jonka kanssa tuntui synkkaavan aika hyvin. Latinalainen tunteiden näyttäminen teki hyvää kaltaiselleni jäyhälle pohjalaismiehelle. Juttumme syveni rakkaudeksi ja kumppanuudeksi. Nainen asui lapsineen Vaasan seudulla, jossa myös lasten isä asui. Onnibussi kuljetti minua ja tyttöystävääni kohtaamaan säännöllisin väliajoin

Kumppanini oli maanitellut minua muuttamaan lopullisesti yhteen hänen asuinseudulleen. Olin alun perin kieltäytynyt. Rupesin kuitenkin ajattelemaan asioita uudemman kerran. Tajusin, että olisin onnellisempi naiseni ja hänen lastensa kanssa rauhallisella Vaasan seudulla kuin enemmän tai vähemmän yksin hektisellä pääkaupunkiseudulla. Päätin asiasta talvilomaa edeltävällä viikolla. Seuraavalla viikolla ensimmäinen muuttokuormani olikin jo määränpäässä.

Kävin suuren henkisen painin sen kanssa, voinko lähteä yhden valtuustovuoden jälkeen pois. Katson, että minulla oli erittäin suuri vastuu kaikille äänestäjilleni. Katson myös, että minulla on jonkinlainen vastuu kumppanistani ja hänen lastensa kasvattamisesta. Pohjanmaalla olisin lisäksi huomattavasti lähempänä huonokuntoista äitiäni, kun tarvetta avustamiseen tulisi. Lisäksi asiassa sekottavan tekijänä oli se, että vuokraamani kämppä oli menossa pakkohuutokauppaan ja minun olisi joka tapauksessa todennäköisesti muutettava vielä vuoden 2018 aikana. Näiden kaikkien tekijöiden summana oli muuttopäätös Pohjanmaalle. Enimmäkseen siis kuitenkin perhesyistä. Toivon äänestäjieni antavan minulle tässä kohtaa synninpäästön.

Poliittiset muutokset Espoossa ja muutenkin sekä sananen jatkosta

Muuttoni keikauttaa Espoon poliittisia voimasuhteita aavistuksen. Mikäli olen tutkinut lakikirjaa oikein, 1. varavaltuutetuksi tulee Piraattien Pasi Lähteenmäki. Toiseksi varavaltuutetuksi noussee puolestaan Liberaalien Tea Törmänen. Lähteenmäki ottaa paikkani tarkastuslautakunnassa, jonne nousee Piraattien mandaatilla varajäseneksi IT-konsultti Ari Salmi.

Olen pikkuhiljaa jättänyt positioni lähes kaikissa pääkaupunkiseutulaisissa organisaatioissa ja antanut niiden johdon freesemmille henkilöille. Tulen noin 99% varmuudella osallistumaan eduskuntavaaleihin, tosin vaalipiiri on epäselvä. Mikäli puolue näin päättää, voin asettua ehdolle pääkaupunkiseudulla, jossa olen Ylenkin mukaan tuttu naama. Maakuntavaaleissa asetun ehdolle Vaasan sote-alueella, tai mikä hemmetti siitä nimestä nyt tuleekaan.

Hassuna(?) anekdoottina tähän loppuun: Olen tällä hetkellä asunnoton. Järjestelen pikkuhiljaa työkuvioitani niin, että pystyn muuttamaan lopullisesti Vaasan seudulle. Tällä hetkellä oleskelen Espoossa näin työviikon puitteissa, nukkuen milloin kenenkin nurkissa. Ei mitään luksuselämää, mutta kaikkeen tottuu. Uskoakseni saan työasiat järjestymään parin viikon sisään. Sen jälkeen palaan täysipainoisesti pohjalaiseksi.

Kiittäen kaikista kuluneista vuosista pääkaupunkiseudulla,
Janne Paalijärvi – http://paalijarvi.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/paalijarvi
Twitter: https://twitter.com/paalijarvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *