Kun verotiedot paljastuvat, naapurin verkkarikommunistin ensireaktio on haluta rahasi

Suomi on outo maa. Me luulemme olevamme hyviä ja jopa täydellisiä monellakin sektorilla samaan aikaan kun silmiemme sokea piste täyttää jo puoli päätä. Eräs patologisen luokan esimerkki tästä on vain miehille pakotettu asepalvelus. Television tiedostavissa keskusteluohjelmissa kerrotaan aina miten naiset ovat tasa-arvossa miehiä jäljessä näin ja näin monta kilometriä, mutta eipä kukaan muistuta että mies tullaan Suomessa hakemaan armeijaan loppuviimein vaikka ase ohimolla (*).

Toinen Suomen sokea piste on valtion joka vuosi järjestämä ja tukema tietovuototapahtuma. Tässä jokasyksyisessä tapahtumassa vuodetaan ihmisten verotiedot. Tapahtumasta kohteliaasti kieltäytymistä yrittävien tiedot vuodetaan erikseen ja ruoditaan oikein erillisellä pieteetillä. GDPR-ideaalit lentävät tässä kohtaa romukoppaan eikä kukaan kyseenalaista, että miksi näin tapahtuu.

Päinvastoin, Suomen kommunistit keksivät itseasiassa loputtomasti syitä miksi tämä jokavuosittainen tietovuototapahtuma on tarpeellinen. Tyypillisesti mikään näiden fattan nettosaajien kertomista syistä ei ole vakavastiotettava viimeistään sen jälkeen kun kuvaan otetaan kokonaisvaltainen tehokkuustarkastelu. Jos oltaisiin aikuisia, niin voitaisiin myöntää, että tapahtumaa järjestetään oikeasti ainoastaan ruokkimaan perisuomalaista kateusajattelua.

Tässä vaiheessa myös median edustajat tulevat yleensä mussuttamaan kuinka verotiedoilla häpäisy on tärkeä osa suomalaista journalismia. Arvaa paljonko lehdistö myy ”uutisia” verotiedoilla? Aivan vitusti.

Ilta-Sanomat on onnistunut tekemään vahingossa täydellisen varoittavan esimerkin siitä, miksi verotietojen julkisuus ja julkaiseminen on perseestä. Kyseessä on juttu ”Etelä-Pohjanmaan nuoresta mysteerimiljonääristä”.

Kyseessä on vuonna 1996 syntynyt miljonääri, joka oli pyytänyt Verottajalta tietojensa salaamista. Koska jollain ääriperverssillä mentaaliakrobatialla tämä lista salatuista verotiedoista on julkinen dokumentti, toimittajat on tietenkin usutettu muna pystyssä tutkimaan nimiä tältä listalta. Näin tämä miljonäärikin oli ”löydetty”, Ilmajoelta.

Miljonääri oli rakentanut itselleen korpimökin, jossa halusi olla rauhassa. Ja olihan hän siinä vuoden vissiin onnistunutkin olemaan, kunnes mormonilähetyssaarnaajien innolla naapurustoa valistamaan lähtenyt toimittaja oli saanut kyseenalaisen työnsä päätökseen.

Jutussa oli haastateltu miljonäärin naapuria, jonka reaktio miljonääristä kuulemiseen on paljonpuhuva:

”60 vuotta me on tässä asuttu, ja nyt sitten tulee miljonääri naapuriksi, tänne köyhien joukkohon! Mitähän jos menisi pyytämään vekseliin nimeä”

Tälle verkkarikommunistille siis syntyi ensimmäisten joukossa päähän idea, että toisen rahat pitäisi jollain tavalla saada itselle.

Tämä juttu kokonaisuudessaan kertoo surullisella tavalla, mistä verotietojen julkisuudessa on kyseessä. Pelkästä kateudesta ja ihmisten häpäisystä. Verotietojen julkisuus on valtion tukema ja harjoittama, toistuva tietoturvaloukkaus, jolla ei ole minkäänlaisia lähempää tarkastelua kestää oikeuttavaa syytä. Tästä käytännöstä on yksiselitteisesti luovuttava.

Janne Paalijärvi
Mustasaaressa 13.11.2022

 

(*) Tämä on eräistä geopoliittisista syistä ajatellen varmaankin aivan oikea ratkaisu, mutta sen kohdistuessa vain miehiin, siitä muodostuu heittämällä Suomen pahin tasa-arvo-ongelma.

2 vastausta artikkeliin “Kun verotiedot paljastuvat, naapurin verkkarikommunistin ensireaktio on haluta rahasi”

  1. On asialla toinenkin puoli: sittenpähän köyhät saavat nähdä miten meikä porskuttaa. Ei Tesla ja kivitalo rantatontilla vielä ketään vakuuta. Nehän voivat olla etupäässä pankin omaisuutta. Mutta verotulot kertovat sen, miten asiat todella ovat. Että senkus kadehditte, köyhät saatanat!

  2. miksei varakkaat haluaisi julkisesti näyttää, että maksavat kunniakkaasti veronsa? luulisi, että menisivät kameroiden eteen ja hankkisivat veronmaksamismitaleja, kuten linnanjuhlissa, jossa eliitti onnittelee itseään. kummallisia.

Vastaa käyttäjälle munamatti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *