Poliisi kellarimurron uhrille: ”Älä enää vaivaa meitä tämmösillä.”

Pari viikkoa sitten suuremmassa kaupungissa asuva kaverini soitti minulle hieman hädissään. Hänen kerrostaloasunnon kellarikomeroonsa oli murtauduttu yöllä. Hän kysyi, mitä tehdä. Ajattelin, että oikeusvaltiossa kannattaa soittaa 112, sieltä osataan neuvoa tarkemmin. Ilmaisin ideani ja kaverini kertoi tekevänsä näin. Luulin asioiden olevan jotenkuten ok, mutta sitten alkoi tapahtua kummia.

Kaverini soitti minulle uudemman kerran myöhemmin. Häntä vaivaannutti ja hävetti. Kaverini kertoi, että poliisi oli käynyt paikan päällä, mutta kohtaaminen oli mennyt aivan vastoin odotuksia.

Tehtäväänsä tuskastunut poliisi antoi kaverini ymmärtää, että kaverini oli tehnyt, jos ei nyt väärin niin vähintäänkin lähes ei-oikein vaivatessaan näin vähäpätöisillä asioilla virkamiestä. Oikea toimintatapa olisi kuulemma ollut tehdä rikosilmoitus netissä ja sälyttää jatko sitten vakuutusyhtiölle.

Poliisi ei kaverini mukaan tehnyt elettäkään kirjatakseen mitään detaileja muista kellarikomeroista tai infrastruktuurivaurioista. Ainoastaan kaverini omasta kellarikomerosta otettiin tietoja. Lopuksi poliisi sanoi suurinpiirtein: ”Älä enää vaivaa meitä tämmösillä.”

Kaverini ihmetteli tapahtuneen jälkeen että miksei kukaan ota näistä asioista koppia. Varastotilassa on lisäksi elektroninen kulunvalvonta, josta olisi ollut pääteltävissä jotakin asioita. Mutta ei. Minimieffortilla mappi-ö:hön, life goes on.

Tyhmemmälle homma vaikuttaa resurssipulalta. Näistä lähtökohdista on sinänsä on kumma, että resursseja riittää kuitenkin selvittää kuka kirjoitti nettiin ”neekeri” ja kuka iloinen elämäntapahippi kasvatti itselleen ruukullisen kannabista. Go, figure.

Kuten todettua, kaveriani hävetti suuresti hänen turvauduttuaan viranomaisiin ja hän vannoi, jo toisen kerran elämässään, että hän ei enää ikinä soita 112:een, oli tapahtuma mikä tahansa. Hän menee nettiin tekemään rikosilmoituksen, oli tapahtumassa sitten pahoinpitely, ihmiskaappaus tai vahingonteko.

Janne Paalijärvi
Korsholm, Finland
28. augusti 2021

 

PS. Näyttäessäni ulkopuoliselle kaverilleni kirjoituksen esiversiota tarkistuksia varten, hän luuli tätä koko tapahtumaa parodiaksi. Näin hyvin meillä täällä asiat on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *